Nyt on menty niin kauan jo pelkillä suolasilla ja erilaisilla potutuksilla, että välillä on saatava jotain vähän makeampaakin. Tosiaan kuten huomasitte oli meikäläisellä tässä muutama päivä sitten potutuspäivät ja ihmeellistä nyt se potutus on tullut ihan  tähän näkyville tuntuvaksi - se kun tuntui vain mielen tasolla silloin aiemmin. Se on nyt ihan pottuvarpaassa tai oikeastaan sen tyvessä ... vähän niinkuin juimii siinä - ei  pahasti - mutta niin, että huomaan sen hyvin.

Vaan tämä on kyllä sellaista herkkua, että pienet juimimiset unohtuu ja  tulee lapsuuden mummolamieliala. Pannari on ihan tavallinen versio ja päällä on mansikkasurvosta ja vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Onpa tosiaan mielenkiintoinen tunnelma - vähän kuin lapsena sen jälkeen, kun oli kaatunut kevään ensimmäiset kaatumiset niin, että polvien niklaukset saivat vähän kolhuja. Minulla se oli yleensä varma kesän tulon merkki, kun juoksin polvet paljaana ulkona ja heitin pitualleen soratielle. Sitten tietysti tuli ensin suuri poru - sorat putsattiin peroksidilla pois ja sidottiin näkyvästi valkosilla sideharsoilla. Kun minut oli saatu lohduteltua niin sen jälkeen tuli vähän tällainen tunnelma kuin nytkin on.... kummallista vaikka en ole itkenyt niin sisältäni nousee sellaisia nyyhkytyshenkäilyjä.... tai jospa ne ovatkin jotain hengityslihasten rentoutumista... on niinkuin helpottunut olo - mistähän sekin johtuu?