Lihapyöryköitä en ole tehnyt pitkään aikaan - tänään oli sitten niiden vuoro:

Kuukkeloimalla kreikkalaisten lihapullien ohjetta löysin jonkun lehden sivuilta ohjeen, jota tosin jouduin soveltamaan mausteiden osalta - ei sattunut olemaan kaikkia.... ymmärrättehän.... minut tuntien.... Siksi sitten muutin nimenkin alkuperäisestä tuollaiseksi enemmän sisältöä kuvaavaksi.

Lihapullataikina:

  • 400 g vähärasvaista paistijauhelihaa
  • n. 50 g fetajuustoa
  • 1 dl lihalientä
  • 1 dl korppujauhoja
  • 1 kananmuna
  • 1 -3 valkosipulinkynttä
  • tuoretta rosmariinia sopivasti
  • mustapippuria
  • suolaa

Sekoita ensin korppujauhot, lihaliemi, kananmuna ja mausteet - anna turvota hetki niin, että neste imeytyy korppujauhoihin. Sekoita liha ja murennettu feta seokseen tasaiseksi taikinaksi. Pyörittele taikinasta pieniä pullia, jotka ladot voideltuun uunivuokaan. Paista lihapullat 200 asteessa uunissa kypsiksi.

Lihapullien seurana tarjosin paistettuja perunoita ja hunajaista tomaatti-sipulikastiketta.

Kastikkeen tein tomaattimurskasta ja haudutetuista sipulirenkaista, joihin olin lisännyt ruokalusikallisen hunajaa. Muiksi mausteiksi kastikkeeseen lisäsin suolaa ja mustapippuria.