IMG_0559.JPG

Keskiviikko-illan reissusta ihan selvästi on jäännyt jotain vaikutteita matkaan. Halusin kokeilla jotain saman tyylistä lisuketta kuin saimme HK:lla syödä - siellä oli kuskusia maustettuna mintulla ja koriantereilla. Selvääkin selvempää on, että kaapista ei juuri inspiraation iskiessä löydy ihan samoja raaka-aineita kuin alkuperäinen resepti on noudatellut, mutta hyvää inspistä ei kannata hukkaan heittää joten sävelletään omilla ehdoilla. Bulguria löytyi ja rusinoita - samoin varsiselleriä ja punasipulia, oliiviöljyä tietenkin ja viinietikkaa. 

Keitin pakkauksen ohjeen mukaisesti bulgurin. Kuutioin neljä varsisellerin vartta pieniksi kuutioiksi ja lisäsin lämpimän bulgurin joukkoon. Samoin kuutioin kaksi punasipulia ja lisäsin ne seokseen ja vielä pari ruokalusikallista rusinoita. Sitten pyöräyttelin maustemyllystä muutamia kierroksia chili-maustesekoitusta bulgurin päälle ja sekoitin - maistoin. Kaipasi vielä jotain - muistin eilen iltaisen opetuksen neljästä päämausta ja tajusin hapokkuutta olevan liian vähän. Sitruunaa tai limeä ei ollut kotona, mutta valkoista balsamicoa oli - otin pienen tilkan korkkiin balsamicoa ja lisäsin ruokaan kokeillen oliko siitä apua ja se toimi. Lopuksi lisäsin vielä oliiviöljyä. Nyt lisäke on kulhossa kelmun alla ja jäähtymässä jääkaappiin siirtoa varten - huomenna se syödään broilerin tai jonkun muun ruuan lisukkeena.

  • bulguria pakkauksen ohjeen mukaisesti keitettynä (itselläni oli 1½ dl)
  • 3-5 varsisellerin vartta kuutioituna
  • 1 -2 punasipulia kuutioituna
  • 2 rkl rusinoita
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl valkoista balsamicoa tai sitruunamehua
  • jotain tulisuutta antavaa maustetta esim. chiliä sisältävää mausteseosta
  • Lisäke kannattaa tehdä valmiiksi hyvissä ajoin ennen tarjoilua, jotta maut tasaantuvat. Sopii tarjottavaksi esim. grillatun broilerin tai lihapyöryköiden lisäkkeenä.