IMG_0410.JPG

Minä olen ihan pulleana pullasta ja polleana Bostonkakustani. Ensinnäkin - en leiponnut sitä herkullista rahka-hedelmätorttua toistamiseen vaikka aineetkin olivat varattuina. Se oli tosi hyvää, mutta ei sitä mitenkään samalla viikolla kärsi syödä kahteen otteeseen. Mimmi kertoi leiponeensa pullataikinaan rahkapiirakoita ja siitä jo ajatus syttyi - kun vielä viikonlopun iltapäivälehdessä oli ohje bostonilaiseen, niin alkoi syntyä täälläkin sitä sorttia. Toinen syy ylpeyteeni on tuo kakun onnistuminen - siitä tuli hyvä ja hyvän näköinenkinPusu

 

IMG_0412.JPG

Ohje meni jotensakkin näin

  • 2,5, dl maitoa
  • 1 dl sokeria
  • ripaus suolaa
  • 1 - 2 tl kardemummaa
  • n. 10 dl vehnajauhoja
  • n. 100 g margariinia
  • hiivaa (itsellä oli pussi kuivahiivaa)

Lämpimään maitoon sekoitetaan ensin mausteet ja osa vehnäjauhoista (kuivahiiva tulee lisätä pieneen jauhomäärään sekoitettuna) - sekoitetaan jonkin aikaa, jotta taikinaan alkaa vähän muodostua sitkoa. Alustetaan loput vehnäjauhoista taikinaan sekä pehmeä rasva. Alustetaan taikinaa kunnes se irtoaa käsistä ja kulhon reunoilta. Annetaan taikinan nousta 15 - 20 min. ja kaulitaan levyksi. Levylle levitetään täyte - minä levitin omenahilloa ja vähän kanelia päälle. Levy rullataan rullaksi, joka pätkitään muutaman sentin pituisiksi pätkiksi. Nämä rullan pätkät asetetaan esim. irtopohjavuokaan pystysuuntaan. Kakku paistetaan uunissa 200 asteessa n. 30 min.