Tämän muhkean tortun tortun ohjeen nappasin Kettuterroristilta ja pienin muutoksin sen toteutin - omenat vaihtuivat päärynöiksi ja jogurtti kermaviiliksi yms. Silmänisku

1282822999_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pohja:

75 g margariinia tai voita

1,5 dl sokeria

1 muna

2 dl maitoa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

Päällinen:

0,5 kg päärynöitä

1 prk kermaviiliä

1 dl ruokakermaa

1 muna

0,75 dl sokeria

Sekoita pohjan aineet keskenään taikinaksi ja levitä vuokaan. Leikkaa hedelmät viipaleiksi ja lado taikinan päälle, ripottele kanelia pinnalle. Lisää päällimäiseksi kermaviili-kermaseos ja paista  n.45-50 min. 175 asteessa.

 

Katselin tuota kuvaa ja pakosti hymyilyttää - kaikki torttuni näyttävät saman näköisiltä - teen ne aina vanhalla irtopohjavuuallani, johon olen kovasti ihastunut. Siinä useimmista piirasohjeista tulee tuollaisia melko korkeita ja meheviä. Leikkaan aina tuohon irtoavaan pohjaosaan leivinpaperista palan. Piirrän pohjan kuvan vuokaa sabluunana käyttäen paperille ja leikkaan pyöreän pohjapaperin. Tortun annan aina jäähtyä jonkun aikaa ennenkuin otan reunat irti - näin varmistan, että reunat säilyisivät ehjinä.