Muistona eilisestä kevätjuhlasta oman opiskeluni lähiopetuksen loputtua sain ruusun. Kevätjuhla oli yksi mieleenpainuvimmista kokemuksistani - ja olin ihan pientä vailla jättää menemättä juhliin. Omalla kohdallani opinnot eivät ole vielä loppuun suoritetut ja siitä syystä olin vähän kiikun kaakun koko juhlimisen suhteen. Onneksi joku pani minut kuitenkin liikkeelle. Juhlissa oli mukana sekä aikuisia ammattiopiskelijoita että nuoria ensimmäisiä ammatillisia opintojaan suorittaneita ihmisiä. Monikulttuurisuus näkyi juhlien osanottajissa ja myös ohjelmassa. Monet ammattiin valmistuneet opiskelijat olivat rohkaistuneet ottamaan ammattilakin käyttöönsä. Minun tunteeni sai liikkeelle laitoshuoltajaopiskelijaryhmä, joka muodostui oppisopimusopiskelijoista ja jotka olivat uskaltautuneet lakkia käyttämään. Mieleeni tuli oman äitini ja isäni ikäiset ihmiset, joille ylioppilaslakin saaminen ei ollut itsestäänselvyys - usein se jäi saavuttamattomaksi unelmaksi. Tässä ajassa myös ne monet käytännön ammatit ja työt, joita vanhempamme ovat tehneet, ovat nousseet ihan uuteen arvoon ja saavat ansaitsemansa arvostuksen. Yksi toimitilahuoltajatutkinnon suorittajista jäi erityisesti saavutuksistaan mieleeni - hän oli asettanut kaksi vuotta sitten tavoitteekseen saada suomen kansalaisuus, ammatti ja työpaikka itselleen koulutuksen myötä - nämä jokaisen tavoitteen hän oli saavuttanut. Suomen lipun saapuessa Finlandian säestyksellä Sibelius-saliin ja samalla tavalla juhlallisesti poistuessa tuli tunne, jonka juhlavuutta on vaikea kuvailla.

Kiitos juhlan järjestäjille ja siihen osallistuneille - oli hienoa olla mukana osana kokonaisuutta.