Tässä tämä ihmeellisyys nyt on alussa - olen jättänyt tämän hetkeksi odottelemaan - nyt mitä ilmeisemmin ei ole kutomisen aika.  Oli tuo vaan ihmeellinen juttu saada tuosta sukan kärki aikaiseksi ja pyöröllä kutominenkaan ei tunnu niin mahdottomalta - kun vain saa ensin muutaman kerroksen aikaiseksi. Kahta sukkaa en osaa edes ajatella tuohon, vaikka kuvan sellaisesta olen jo nähnyt.

Muutama kirjahankintakin on tullut tehtyä. Minulla on ollut Pikku Prinssin kokoinen aukko sivistyksessä ja nyt olen korjannut sitä. Tosin tuo pieni kirja on niin taas niin ISO kirja, että ei sitä aukkoa yhdellä eikä vielä kahdellakaan korjata, mutta alkuun olen päässyt. Tuosta kirjasta tulee mieleen niinkuin siinä olisi kokonainen maailmankaikkeus tai sitten toisaalta siitä voi löytää vaikka virtahevon olohuoneestaan tai kesyttämättömät tai kesytetyt lohikäärmeensä - tilanteen mukaan. Voisiko sitä kuvata monitasoiseksi?

Nykymaailman uskonnot -kirja on tuollainen yleistietoa sisältävä kirja - äsken luin islaminuskonnosta - Hesarissa oli juttua noista viime viikon tapahtumista ja siksi havahduin etsimään jotain faktatietoa pohjaksi ymmärtääkseni lukemaani. Tuo Mayat-kirja on vielä avaamatta, mutta senkin aika jossain vaiheessa koittanee.