Huomenna luovutamme avaimet talon uudelle omistajalle. Olemme jo viikon siellä sulassa sovussa toimineet - me olemme tyhjentäneet taloa kellarikerrokseen päin ja sieltä ulos - siirtolavalle, varastoon ja kirpputorin pitäjälle. Uusi omistajaperhe on muuttamassa melkein saman tein taloon eli on aika tärkeää antaa myös heille tilaa mahdollisuuksien mukaan. Hienosti sopu sijaa tuntuu antavan - ja ilmapiiri on mitä kansainvälisin... kaikki taloon muuttavat eivät ole syntyperäisiä suomalaisia.

Täällä uudessa kodissa kaikki on ihan sekaisin ja sotkussa vielä, mutta nyt kun jää yksi paikka mistä huolehditaan varmasti näkyvää alkaa tulla aika nopeasti. Shoppailuhimot ja -haaveet on tullut nopeasti täytetyksi - aika ihmeen nopeasti se tapahtuu, kun  on tavallaan "lupa" shoppailla ilman syyllisyyttä tuhlailusta.  Muutaman huonekaluliike- ja muun kauppojen kiertelyillan jälkeen alkoi tökkiä kierrellä etsimässä tavaroita. Hyvää tuo tökkiminen toi tullessaan sen, että omat vanhat tänne mahtuvat ja sopivat vanhat tavarat saivat ihan uudenlaisen arvonsa. Uskon myös, että tämä kokemus antaa ihan uudenlaisen näkökulman kaikenlaiseen tavaroihin ja ostoksiin. Kaikesta on vastuussa jossain vaiheessa. Harva tulee varmasti ajatelleeksi miten paljon jätteen vieminen kaatopaikalle esimerkiksi maksaa - siirtolava pelkästään maksaa 150 €/3 vrk + 100 €/1000 kg jätettä. Onneksi on olemassa kaikenlaisia kierrätyskeskuksia, käytetyn tavaran myyjiä ja muita tahoja, jotka keventävät tätä muuten jätteeksi menevää kuormaa.

.... ai niin - kerroinkos jo, että orkideassa on kaksi kukkaa avautunut....