Ai minäkö innostunut salaateista - hmmm - ehkä jälkisyntyistä viidenkympin villitystä, mutta eihän tämä huonommasta päästä villityksiä kai ole?

Tämän salaatin olen koonnut:

• rapeaa ruukkusalaattia
• kaurapastaa maustettuna punaisella pestolla
• punasipulia
• aurinkokuivattuja tomaattikuutioita
• Auramurujuustoa
• säilykepäärynöitä kuutioina
• valkoista balsamicoa pirskoteltuna antamaan vähän hapokkuutta
• mustapippuria pari myllynkiertoa

Kellokin näyttää olevan jo vaikka mitä ja minä kukun tässä koneellani vielä. Joka kevät minulle näemmä käy näin - keväthumahdus vie iltaunet silmistä.... Onneksi näin iän myötä myös aamu-unisuus helpottuu. Jotenkin pienempi unimäärä riittää antamaan sen levon minkä tunnen tarvitsevani. Merkillisen tiukassa vain on tuo tottumus, jota myös toiseksi luonnoksi usein nimitetään. Aamulla vaikka herään jo ilman kellon soittoa jään "muka" nukkumaan ja käännän vielä torkkua eteenpäin. Miksi ihmeessä teen niin? Kun voisin nousta herättyäni ylös - laittaa aamupalan kaikessa rauhassa valmiiksi, lukea vaikka päivän lehden tai tehdä jotain muuta mieltä virkistävää. Voisinhan ilahduttaa vaikka työkavereitani vähän laittautumalla - ensin varmasti pelästyisivät, että mitä nyt on tapahtunut.

edit: salaattia on maisteltu ja palaute oli mieltä hivelevää...."tää on ihan törkeen hyvää..."=)