Minä olen kokenut pienimuotoisen blogikuoleman ja sen kohdattuani jouduin miettimään, että mistä ihmeestä nyt on kysymys. Alkoi vain tympäistä - ei kiinnostanut enää käydä missään kurkkimassa kuulumisia, ei liioin tullut mieleen mitään julkaisukelpoista. Piti hetken vääntelehtiä - etsiä syyllisiä, syitä, tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Aikani tässä peuhkattua alkoi lähimmäinen huomauttelemaan, että mikä vikana.... "onko joulustressiä...". No ja sitten oli jo tulenarkaa - "ai että minulla vai" - "ei p....le ole..... minua ei kiinnosta vähääkään jonninjoutava höösääminen". Alkoi tulla suusta tavaraa: minä en halua olla siinä samassa pyörässä missä suurin osa ihmisistä on jne. jne..... Helppohan se on sanoa, että en halua olla mukana tässä meiningissä, mutta mitä ja miten sen käytännössä toteuttaa? ...kun minusta tuntuu, että sitä enemmän olen mukana mitä enemmän kiellän asian, niin miksi sitten kieltämään...

Loppujen lopuksi tajusin, että ei se ongelma oikeastaan ollutkaan tuo - vietän joulua ja valmistelen omalla tavallani ja yhteisestikin perheen kanssa sopien - juttuhan piileekin siinä, että minun pesäni on muuttunut. Täältähän on lentänyt osa poikueesta maailmalle. Minä joudunkin nyt miettimään ihan uudelleen koko traditiota - sitä ei voi enää millään vängätä vanhoihin uomiinsa.