Ja miten ollakkaan - yllättävää - broilerinleikkeitä -  (hihitystä ja hykerrystä....) Mutta nämä ovat oikeasti ihan hyviä, kunhan vahtelee tarjoilumalleja. Tällä kertaa tein yhtäaikaa riisien kypsentämisen ja lihan kypsennyksen.

Riisin kuullotin pannulla pienessä määrässä oliiviöljyä, johon olin ensin laittanut sitä voimakasta paprikajauhetta, jota meillä on kaapissa. Currya olisin laittanut myös - vaan se on päässyt loppumaan enkä ole muistanut tuoda sitä kaupasta. Tästä kenties seuraa, että seuraavilla kolmella-neljällä kaupassa käyntikerralla tuon eri kokoisia pakkauksia currya...... kunnes muistiini jää jälki siitä, että sitä on kaapissa
Niin ja asiaan - tuon kuullottamisen päätteeksi laitoin mausteeksi riisin joukkoon soijakastiketta ja kanafondia sekä ripaus suolaa. Sitten riisien joukkoon lisäsin yhden säilykemandariini purkin liemineen antamaan vähän makeutta. Sen jälkeen kaadoin seoksen uunivuokaan ja laitoin broilerileikkeet päälle, vielä nestettä (vettä tai kanalientä) niin paljon, että riisit reilusti peittyvät nesteeseen. Paistoin koko hoidon 200 asteessa - välillä tarkistaen nesteen määrän ja lisäsi tarvittaessa. Riisi imee yllättävän paljon nestettä itseensä.