Tällaista nyt päädyin tänään syömään - tein eilen illalla tämän jo valmiiksi. Täällä kotona oli nuoria miehiä päivän aikana, joten ruokaa tarvittiin jääkaappiin. Äsken sitten itsekkin tätä söin ja oli hyvää.

Ruokaan laitoin:

- 2,5 d coucous ryynejä, jotka turvotin pakkauksen ohjeen mukaan

  • kuullotin ensin pannulla 2 tavallista sipulia kuutioituna, kesäkurpitsan ja kaksi makeaa pitkulaista punaista paprikaa
  • 300 g broilerin jauhelihaa, jonka lisäsin hiukan kypsennettyjen kasviksien joukkoon ja sitten haudutin jonkin aikaa
  • mausteina käytin suolaa, soijakastiketta, aromimaustetta, currya
  • valmiin annoksen maustoin vielä valmiilla Thai sweet chili kastikkeella

Maku oli mielestäni hyvä ja chilissä on sellainen mukava ominaisuus, että kylläisyyden tunne tulee nopeammin ja säilyy pidempään kuin chilittömässä ruuassa (...pitäisi olla ihan tutkittua jossain päin maailmaa, luin lehdestä tässä joku aika sitten).